Ihminen ja kone: Kokemuksia Ylöjärven lukiolta

Ihminen ja kone Ylöjärven lukiolla

Ylöjärven lukion Ihminen ja kone  - kurssilla rakennettiin VEX IQ –robotteja ja pohdittiin ihmisen ja koneen välistä suhdetta 

Ylöjärven lukiossa toteutettiin Teemasta toimeen  -hankkeen Ihminen ja kone - teemakokonaisuus keväällä 2019.  Kolmesta kokonaisuudesta koostuvan kurssin suoritti 13 opiskelijaa. Opiskelijat toimivat kurssilla tiimeinä. 

 Halusimme kurssin joka olisi myös toteutustavaltaan täysin erilainen ja jossa opiskelijat pääsisivät oikeasti tekemään ja soveltamaan tietoa, Ylöjärven lukion apulaisrehtori Miia Bergman kertoo. 

 

Toimintaa ja ihmisen ja koneen välisen suhteen pohdintaa 

Ylöjärven Ihminen ja kone - kurssi koostui kolmesta kokonaisuudesta  Kokonaisuuksia yhdistivät yhtäältä ihmisen ja koneen välisen suhteen pohdinta ja toisaalta toiminnallisuus, mutta niiden varsinaiset sisällöt muotoutuivat kolmen eri aineen opettajan kiinnostuksien ja osaamisien mukaan. 

Filosofian opettaja otti vastuulleen teknologian etiikan pohtimisen mietinnän, fysiikan opettajalla oli kokemusta 3D-printtauksesta ja matematiikan opettajalla ohjelmointiosaamista. Tämän vuoksi lähdimme tekemään Ihminen ja kone -kokonaisuutta kolmen eri aineen opettajan voimin osaamistamme yhdistäen, Bergman kertoo.

Filosofian osuudessa pohdittiin ihmisen ja koneen välistä suhdetta, uuden teknologian tuomia uhkia ja mahdollisuuksia sekä visioitiin tulevaisuutta. Ohjelmointiosuudessa rakennettiin VEX IQ –robotti, opittiin käyttämään hyväksi sen sensoreita ja ohjelmoimaan robottia tekemään asioita. 3D-printtauksessa suunniteltiin ja printattiin robottiin osa, jolla robotti tarttui palloon ja pystyi kuljettamaan sitä. 

 VEX IQ –robotteja  ja 3D-printtausta 

Kolmen suuremman kokonaisuuden lisäksi kurssilla tehtiin yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Kurssille kuului vierailu kahdessa ylöjärveläisessä yrityksessä, Robotech Oy:ssä ja 3DStep Oy:ssä. Vierailuilla oppilaat pääsivät näkemään, kuinka robottien ohjelmointi ja 3D-printtaus kuuluvat nykyajan työelämään. 

 Vierailut antoivat  kovasti uskottavuutta sille, että nämä kurssilla opiskeltavat asiat ovat tarpeellisia ja osa nykyajan yhteiskuntaa, Bergman toteaa.

Vierailuiden lisäksi yhteistyötä tehtiin myös Tampereen yliopiston Fablabin kanssa. Fablabilta Ylöjärven lukio sai lainaksi VEX IQ –robotteja sekä apua 3D-printtauksen laitteistoon ja ohjaukseen.  

3D-printtaus toteutettiin lopulta kokonaisuutena, johon kuului tunneilla 3D-printtauksen Fusion 360-suunnitteluohjelmaan tutustumista, Bergman kertoo. - Tulostus toteutettiin kokonaisena teemapäivänä koululla, jossa 18 printteriä suhisi fysiikan luokassa ja opiskelijoilla oli mahdollisuus testata erilaisia suunnittelumalleja robotin pallontarttujaksi.

 

Kohti tulevaa 

Bergman kertoo olevansa tyytyväinen teemakokonaisuuden toteutukseen. Hänen mukaansa teorian ja toiminnan välinen suhde oli hyvä ja ulkopuoliset yhteistyökumppanit antoivat kurssille uskottavuutta ja sisältöä, joita omin voimin ei lukiossa olisi saatu aikaiseksi. 

Saimme voimaa ja innostusta toisistamme, hän iloitsee. -Eri oppiaineiden ja opettajien välinen yhteistyö onnistui erinomaisesti. 

Vaikka teemakokonaisuuden viimeinen viikko sotkeutui koronaviruksen takia ja robottien ohjelmointi tiimeissä jäi ennakoitua lyhyemmäksi, myös opiskelijoiden kokemukset kokonaisuudesta olivat myönteisiä. Palautteessa kiitettiin niin kokonaisuuksien sisältöjä, ryhmätyöskentelyä kuin vierailujakin. Kurssi koettiin sopivan haastavaksi ja mukavaksi vaihteluksi normaalista lukioarjesta. 

Lue lisää Ylöjärven lukion blogista!


Teksti: Jenni Linturi, Otavia