Syksyn arviointiklubi paketissa

Syksyn koulutuskuulumisia

Syksyllä 2018 järjestettiin ensimmäinen viiden opintopisteen laajuinen Arviointiklubi-koulutus. Koulutus on osa Opetushallituksen rahoittamaa Arviointiklubi-hanketta, joka on suunnattu perusopetuksen arvioinnin kehittämiseen. Painotus on oppimisenaikaisessa arvioinnissa (mm. monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi). Syksyn kokonaisuuteen osallistui opettajia ja koulujen hallintohenkilöstöä eri puolilta Suomea aina Oulusta Helsinkiin ja Mikkelistä Kristiinankaupunkiin.

Tapaamiset olivat aina innostavia ja antoisia sekä tehtävät ja webinaarit mielenkiintoisia ja hyvin järjestettyjä.

Koulutuskokonaisuus (5 op) teetätti töitä jokaisella osallistujalla, samoin kuin kouluttajilla. Webinaarien asiantuntijavieraat johdattivat osallistujia arvioinnin eri näkökulmiin. Webinaarien, lähitapaamisten ja itsenäisesti läpikäytävien materiaalien pohjalta jokainen osallistuja laati itselleen kehittämissuunnitelman ja arvioinnin kokeilun. Kokeiluista suurin osa ennätettiin myös testata syksyn aikana. Tammikuun lopputapaamisessa pääsimmekin kuulemaan useista erilaisista kehittämiskokeiluista kouluissa. Kehittämistehtävissä yhteistä oli halu koulun erilaisten arvioinkäytänteiden yhdistämiseen sekä arviointikulttuurin kehittämiseen koko koulun tasolla.