Kestävän kehityksen monialainen oppimiskokonaisuus - materiaali vapaasti käytettäväksi

Mistä on kysymys?

Monialaisen oppimiskokonaisuuden materiaali on suunnattu erityisesti 5.-9. vuosiluokan oppilaille. Kokonaisuus ohjaa oppilastiimit rajaamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (Agenda 2030) kumpuavan todellisen maailman haasteen, jota he lähtevät tutkimaan. Tutkittuaan haastetta, oppilaat kehittävät ehdotuksia haasteen ratkaisemiseksi.

Materiaalipaketti sisältää opettajan ohjeet, oppilaille näytettävät ohjediat sekä printattavat työskentelypohjat. Maksuton materiaali löytyy osoitteesta bit.ly/agenda2030materiaali.

Kokonaisuus on laadittu Opetushallituksen rahoittamassa kehittämishankkeessa vuosina 2017-2019. Hankkeen aikana materiaali on pilotoitu 11 suomalaisessa peruskoulussa.

Esimerkki kokonaisuuden etenemisestä

Monialaiset oppimiskokonaisuudet tulee suunnitella riittävän pitkäkestoisiksi siten, että oppilailla on aikaa syventyä oppimiskokonaisuuden sisältöön ja työskennellä tavoitteellisesti, monipuolisesti ja pitkäjänteisesti (POPS 2014, 31). Agenda 2030 -kokonaisuus on suunniteltu toteutettavaksi noin 25-30 oppitunnin laajuisena. Tämä mainiten, voi materiaalia toki hyödyntää myös osittain tiiviimpänä tai laajempana versiona.

Näyttökuva 2019-9-27 kello 17.10.02.png
Näyttökuva 2019-9-27 kello 20.14.25.png


Työskentelymateriaalit

Työskentelymateriaalit ovat diasarjojen muodossa. Materiaali sisältää oppilaille näytettävät diat, ja ennen kutakin osuutta, opettajan ohje kertoo tarkemmat tiedot tulevien diojen sisällöstä. Myös kaikki tarvittavat printattavat työskentelypohjat löytyvät materiaalikansiosta. Materiaali sisältää seuraavat työpajat:

  • Agenda 2030-tavoitteet

  • Tiimien muodostus, haasteen muotoilu ja tavoitteiden asettaminen

  • Scrum-projektinhallintametodin käyttö

  • Kriittinen ajattelu ja tiedonhaku

  • Vaikuttavan esityksen rakentaminen

  • Huipputiimi

  • Vaikeat valinnat


Miksi Agenda 2030 -teemainen monialainen oppimiskokonaisuus?


Kokonaisuuksien tarkastelu ja tiedonaloja yhdistelevät, tutkivat työskentelyjaksot ohjaavat oppilaita soveltamaan tietojaan ja tuottavat kokemuksia osallistumisesta tiedon yhteisölliseen rakentamiseen. Oppilaat voivat näin hahmottaa koulussa opiskeltavien asioiden merkitystä oman elämän ja yhteisön sekä yhteiskunnan ja ihmiskunnan kannalta. Samalla he saavat aineksia maailmankuvansa laajentamiseen ja jäsentämiseen. Monialaiset oppimiskokonaisuudet edistävät perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja erityisesti laaja-alaisen osaamisen kehittymistä. (POPS 2014, 31.)

Koulua ympäröivän maailman muutos vaikuttaa väistämättä oppilaiden kehitykseen ja hyvinvointiin. Perusopetuksessa opitaan kohtaamaan muutostarpeita avoimesti, arvioimaan niitä kriittisesti ja ottamaan vastuuta tulevaisuutta rakentavista valinnoista. Perusopetus luo osaltaan edellytyksiä oikeudenmukaiselle ja kestävälle kehitykselle YK:n asettamien kehitystavoitteiden (Agenda 2030) suuntaisesti. Perusopetus vaikuttaa myönteisenä ja yhteiskuntaa rakentavana muutosvoimana kansallisesti ja kansainvälisesti. (POPS 2014, 18.)


Kokonaisuuden oppimiskäsitys

Kokonaisuudessa noudatetaan opetussuunnitelman perusteissa määriteltyä oppimiskäsitystä, jonka mukaan oppilas on aktiivinen toimija, joka oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Uutta luova toiminta edistää oppimista ja innostaa kehittämään omaa osaamista. Siksi oppimisprosessissa on olennaista oppilaiden tahto ja kehittyvä taito toimia ja oppia yhdessä. Oppilaita ohjataan myös ottamaan huomioon toimintansa seuraukset ja vaikutukset muihin ihmisiin ja ympäristöön. Yhdessä oppiminen edistää oppilaiden luovan ja kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja sekä kykyä ymmärtää erilaisia näkökulmia. (POPS 2014, 17.)


Kiinnostuin! Mistä löydän materiaalin?

Maksuton materiaali löytyy osoitteesta bit.ly/agenda2030materiaali

Lisätietoja materiaalista voit kysyä hankepäällikkö Iida-Maria Peltomaalta:
iida-maria.peltomaa@otavia.fi